”Mikä saattaa olla virkistyttävämpää kuin raittiissa ilmassa liikkuminen, kun ylt'ympäriinsä näkee luonnon, joka talvellakin voi ihastuttaa ihmistä, vaikka sen hahmo nyt on muuttunut kesäisestä muodostansa. Kun luonto lepää paksun lumipeitteen alla ja talvipakkanen sekä pitkäin öiden pimeys on tehnyt mielesi alakuloiseksi, ota silloin, Pohjolan asukas, sukset jalkaasi, lähde hiihtämään!” Poissa ovat uutterat laulajat, jotka pensaikossa ja metsiköissä kesällä niin ihanasti soittelivat säveliänsä; poissa ovat kesän kukat; poissa on päilyvä vedenpinta, joka kesällä välkkyi niin monella taholla vaarain ja metsäin välistä; mutta saman luonnon, jota kesällä niin ihantelit, näet nytkin ympärilläsi, vaikka se on nyt pukeutunut talvivaatteisiinsa. Valkea lumipeite makaa niin pehmeänä metsissä ja puut, nuo kesälliset ystäväsi ovat pukeutuneet talvipukuunsa, jota sinä kielelläsi kutsut huurteeksi. Hiihdä kuusikkoa, koivikkoa tahi komeata vartevaa petäjikköä, jossa aihkien latvat nyt ovat valkeana, niin kuin ikimiehen pää, kaikessa kohtaat sinä Pohjolan talviluonnon ylevätä kauneutta.”

Kenen tekstiä? Tietokilpailussa esitettynä vastaukset liikkuvat Annikki Kariniemen tai A. E. Järvisen parissa. Harva on se, joka tuon tekstin kuultuaan yhdistää sen Hugo Richard Sandbergiin, Kemiyhtiön metsäpäällikköön vuosina 1897-1914. Teksti on lainattu Iso-Samperin teoksesta ”Hiihtourheilu Suomessa.” Kirja, joka on ensimmäinen suomalainen hiihto-opas, ilmestyi Ylitorniolla omakustanteena 1891. Opas oli alkujaan ruotsinkielinen. Lukijan puheenvuorossaan Sandberg toteaa: ”Minä annan, minkä tiedän, toiset lisät jatkakoon.”

”Kemiyhtiö puoleista paras ja aatteista ainoa”

Hugo Richard Sandberg syntyi papin poikana Kankaanpään pappilassa 1849. Valmistuttuaan Evon Metsäopistosta metsänhoitajaksi 1876 hänet nimitettiin aluemetsänhoitajaksi Kemijärvelle 1880 ja Ylitornion aluemetsänhoitajaksi 1884. Kemiyhtiö perustettiin 1893 ja silloin 44-vuotias Hugo Richard Sandberg valittiin yhtiön metsäpäälliköksi aluksi Kemijärvi asumapaikkanaan, mutta muutaman vuoden perästä konttori muutettiin Rovaniemelle.

Uudella metsäpäälliköllä oli ollut kymmenen vuotta aikaa tutustua Lapin metsiin ja tapahtumiin siellä. Tien näyttäjänä oli norjalainen puutavaramies Terje Olsen, joka ennen Sandbergiä oli hakkauttanut yli 500 000 rungon leimikon valtion metsissä. Olsen oli myöskin rakentanut todella herraskaisen Konttisen kartanon. Kartano veistettiin pystyhirsityönä, joka sekin oli uutta näillä palkisilla. Hugo Richard Sandberg oli tarkkaan havainnoinut niin yhteiskunnan kuin metsätyömaidenkin olosuhteet. Sandbergin havaittua Konttisen olevan tarpeeksi arvokas Kemiyhtiön metsäpäällikölle, asettui hän taloksi Konttiseen. Hän tunsi ja tunnusti oman arvonsa, mutta huomasi heti, että ympäröivässä yhteiskunnassa on paljon kohentamisen varaa. Tunnuksenaan "Kemiyhtiö puolueista paras ja aatteista ainoa" Hugo Richard osoitti kaikille, mistä nyt tuulee. Työmaitten kuri oli suorastaan rempallaan. Juoppous, kortinpeluu ja puukkotappelut olivat tavallista menoa. Ankaralla kädellä hän puuttui jätkien työmaakurittomuuteen. Kaksimetrisen voimamiehen ilmestyessä työmaalle vilahtivat korttipakat tuossa tuokiossa piiloon. Raitistaminen koski myös yhtiön toimihenkilöitä. Jopa ukkoherroista persoimmat viinamiehet saivat tuhdin puhuttelun metsäpäälliköltä.

Nuortin veturisavotta - menestyksen vedenjakaja

Yltiöpäisyys ja tahdonlujuus saattelivat Iso-Samperin Nuortitunturin maisemiin, sinne missä ikimänniköt herättivät todellisen puun nälän. Miten nämä puut vedenjakajan takaa saadaan ohjatuksi ihmisten ilmoille? Pohdintaa riitti. Kääntääkö Nuortijoki laskemaan Suomen puolelle? Kysymys oli ratkaisematon itse Hugo Richard Sandbergillekin. Hän ei kuitenkaan lannistunut. Vaikeudet olivat voittamaton haaste. Ei Iso-Samperin tapana ollut antaa periksi tai tunnustaa voimattomuuttansa.

Kun oli yhdessä teknillisen avustajan, konemestari Julius Miettisen, kanssa läpikäyty erilaisia talvikuljetuslaitteita, mm. kapearaiteisesta rautatiestä erikoiseen suuren hammaspyörän avulla tukkeja vetävään ennennäkemättömään kuljetuslaitteeseen, päädyttiin amerikkalaiseen telaketjuilla kulkevaan höyryveturiin. Ennakkovalmistelujen jälkeen olivat yhtiön toimitusjohtaja T. J. Snellman ja Hugo Richard Sandberg valmiita tilaamaan kaksi telaketjuveturia yhtiöltä. jonka nimi on helppo pistää mieleen: Phoenix Manufacturing Coe Philadelfia. Seuraavana vuonna ensimmäinen veturi oli monien seikkailujen jälkeen Nuortilla ja se aloitti kuljetukset helmikuussa. Toinen vetureista pääsi pakkasten makuun seuraavan vuoden maaliskuussa.

Odotukset olivat suuret. Niin olivat vaikeudetkin. Aluksi "äkki" pisti raapimaan niskavilloja ja kurtistamaan otsalohkoja koko operaatiota seuraavien metsäasiaintuntijoiden keskuudessa. Se ei onnistunut sittenkään. Ovella oleva maailmansota vaikeutti varaosien saantia ja tilanne alkoi tuntua menetetyltä. Tulos oli selvä: Metsähallituksen leimaamista 350 000 rungosta saatiin Kemijoen rantaan vajaa puolet ja Karihaaran sahalla Nuortin puu oli viidenneksen kalliimpi runkoa kohti kuin muualta yhtiön hankkima puu. Katkerana, lyötynä ja masentuneena itseensä suuri "Lapin Leivän isä" nöyrtyi, vetäytyi seuraavana vuonna 1914 eläkkeelle.

Yhteiskuntakehittäjä Sandberg

Olisi väärin historiaa ja kuuluisaa miestä kohtaan, ellei palattaisi metsästä ihmisten ilmoille, Rovaniemen kirkonkylään. Saatuaan Isokylän hakkuut päätökseen, siirtyi Sandberg asumaan Konttiseen. 1900 hänestä tuli säätyvaltiopäivämies. Hän otti esille uutena aloitteena Isak Hoikan Rovaniemen-rautatiehankkeen. Kuntakokouksessa hän tutustui kauppias Heikki Marttilaan, joka puuhasteli heräävän työväenliikkeen parissa. Palokunta-aate sai miehet yhteistyöhön, mutta siihen se jäikin, sillä erimielisyydet olivat voittamattomat. Marttila päätyi kapinallisten punalipun alle ja Sandberg puolestaan kätki Kemiyhtiön aseet itsenäisyystaistelua varten. Kouluasiat olivat Iso-Samperin sydäntä lähellä. Kansa oli saatava valistumaan. Alkupääoma yhteiskoulun perustamiskassaan 1906 ja jäsenyys kouluneuvostossa myöhemmin osoittivat hänen aktiivisuuttaan. Kemiyhtiö oli tukemassa myöskin urheiluseura Jyryn toimintaa. "Valoa kansalle" aivan kirjaimellisesti oli Sandbergin tavoitteena Rovaniemen sähkönsaantihankkeessa. Sandberg puolsi Rovaniemen kauppalaksi muuttamista 1912, vaikka maanomistajat sitä vastustivat.

Liekö pappilan kasvatus istuttanut Sandbergiin siveellisen elämän periaatteen. Useammin kuin kerran hän kuntakokouksissaan kiinnitti asiaan huomiota ja raittiusyhdistys sai hänen hyväksymisensä avustusten muodossa. Sandberg oli koiraihminen kiireestä kantapäähän. Pystykorva oli hänelle rakas ja hän määritteli Suomen pystykorvalle rotumääritteen. Vielä eläkkeellä ollessaan hän seurasi kehitystä Lapin metsissä. Rovalan aloitettua sosiaalisen työnsä metsätyömailla entinen metsäpäällikkö Sandberg otti yhteyttä Rovalan pappiin, Aaro Tolsaan, kertoen tulevansa sunnuntaina kirkkoon hänen saarnaansa. "Mihin kellonaikaan pastori saarnaa?" kysyi Sandberg. Tolsan saarnan alettua Iso-Samperi tuli kirkkoon ja saarnan päätyttyä hän nousi ja lähti. Muutaman päivän päästä Tolsa istui Pöyliön pirtissä päivällispöydässä. Sandberg lausui mielipiteensä rohkeasta saarnasta ja kertoi seuranneensa Tolsan työtä metsissä. "Pastorilla saarraa olla menestystäkin metsätyömiesten olojen parantamisessa, mutta heittäkää liika papillisuus pois." Tämä mielenkiintoinen ja harvinainen päivällinen keskusteluineen syötiin syksyllä 1924 ja se jäi miesten ainoaksi tapaamiseksi, sillä pian sen jälkeen Sandberg muutti Rovaniemeltä.

Neljäkymmentä lovea kiväärinperään

Mihin Samperi ryhtyi, siellä syntyi jälkeä. Niin myöskin karhumetsällä. Sellaiset kuulut karhunkaatajat kuin kaksi Anttia, Piitis-Antti ja Pyhtisen Antti, olivat Iso-Samperille kunnioituksen arvoisia. Edellinen oli kellistänyt satakunta karhua ja Pyhtinen palkittiin yli viidenkymmenen karhun kaadosta. Hugo Richard pyrki määrätietoisesti tähän kaartiin ja kulki metsällä sen kuin vain töiltään ehti. Kaikkiaan neljäkymmentä lovea hän viilsi puukolla kivääriinsä merkiksi kaadetuista karhuista. Oikean kuvan saamiseksi, mutta vähääkään väheksymättä on todettava karhun olleen tuohon aikaan lainsuojaton eikä kaatoajoista tai -tavoista ollut rajoituksia.

Hugo Richard Sandberg synnytti legendan. Legenda on usein kuin pyhää ja koskematonta. Siihen on helppo uskoa, samastua ja saada mielikuvituksensa elämään. Legendan Iso-Samperi sai elämässään kokea, että ihmisen suuruudellakin on rajansa.

Tammisaaressa eteläisen ruskan keskellä 2.10.1930 Iso-Samperi teki loven kiväärinsä perään. Legenda oli päättynyt.